keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Studio päivityksiä!

All right! Eilen käytiin Flow Recording studiolla äänittämässä kaikkien neljän biisin pohjat valmiiksi ja sanotaanko näin että yllättävän helpolla päästiin siitä.
Tänään aletaan sitte laulu raitoja tekemään ja myös sooloja äänittää.
Tarkotus on että torstaina äänitetään loput laulut ja soolot mitä jää jälelle ja sitten parin päivän miksaus ja vihdoin! saamme biisit sitten tänne kuulumaan.
Nyt on sitte luvassa perseen potkivaa ja hämystä rokkia joten olkaa kuulolla :D







Tomi Kurtti, Sick Planet

torstai 8. maaliskuuta 2012

Hyvää naistenpäivää!!

Huomenta, eilinen päivä oli taivaallinen. Aamulla puoli kymmenen Posti-Pate kiikutti uuden kitarani Epiphone The Dot Eb Ch:n minulle. Kokomusta kaunokainen soi kuin enkeli. Lisäilen kuvia tänne perjantain jälkeen kunhan saan kameran. Silmäystäkään en nukkunut sillä olin odottanut tuota lähetystä jo sen verta pitkään. Ja tulihan tuota sitten koko päivä aina tuonne pikkutunneille asti soitettua.
Päivällä käväsin keskustassa ja eisssaatana, mitä sielä näen: KATUSOITTAJA, miinus viiden asteen pakkasessa akustisen kanssa laulamassa. Mitä helvettiä, kaverin kanssa siinä tsiigailtiin sitä touhua ja nämä laulaa tämän mukana. Kun tämä drubaduuri oli lopettanut niin kokeilin itsekkin että miten tuo luonnistuu siinä ilmassa tuo soittaminen, niin ne kielet oli aivan saatanan kylmät. Ja tuntu ettei sormet liiku mihinkään, asiaahan ei helpottanut ainakaan yhtään navakka pohjoistuuli. Noh, tulipa sitten sitäkin kokeiltua.
Nyt kauhea hammassärky päällänsä ja ensiviikolla vasta pääsee hammaslekurille. Vittu että on perseestä, mutta huomenna viinaa koneeseen niin eiköhän helpota(ainakin hetkellisesti).

Neuvonen, Sick Planet

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Iltapäivääm

Kyllä, eilen siinä puolelta päivin herättyäni (lähes kuolleena) edellisen illan menojen vuoksi, suuntasin ostamaan sokeripitoista syötävää jotta elimistö palautuisi edes tälle universumille. Edellisilta oli ollut kumminkin loistava, mukavassa seurassa vietetty.
Kuitenkin parhaat ideathan ne miula pienessä darrassa tulee, ja keksin nyt tuohon uusimpaan sävellykseeni aivan infernaalisen loppuosan. Eli nyt oon sitten viimein (luulen ainakin niin) saanu nämä meijän EP:lle nauhotettavat biisit rustattua loppuun, valmiiksi, finito. Saattaahan se kuitenkin olla että vielä studiolla säädän ja muuttelen joitain kohtia, mutta tiedossa on siis erittäin koukuttava ja synkkä levy.
Tänään treeniksellä jammailen ja odottelen huomisia 45 Specialin jameja. Ensi viikolla pääsee sitten uuden rumpaliehdokkaan kanssa soittamaan, ja onneksi tää vaikuttaa potentiaalisemmalta, niin soiton kuin motivaationkin puolesta. Ei tässä nykysen soitossa mitään pahaa ole, päinvastoin helvetin loistavaa, mutta motivaatio on nollassa, joten se ei auta että osaa soittaa täydellisesti, jos ei kiinnostus riitä. Mutta kuitenkin mukava saaha porukkaan sellanen soittaja kuka on mukana täysillä.
Ja kyllä vielä neljä saatanan vitun päivää ennekuin saan tuon uuden kitarani. Ja tosiaan videoklippejä sun muuta mukavaa sitten on tulossa sieltä studiolta, samoin uusien promokuvien myötä.

Ja ottakaa osaa Nuortenkahvila Bysiksen bändi-iltaan https://www.facebook.com/#!/events/206986379388670/ 
ja tulkaa tarkastamaan livekunto. Lisää keikkoja lisätään tuon äänitysten jälkeen, joten pysykää kanavalla (jos täällä nyt edes ketään on)

Neuvonen, Sick Planet